Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pakurikääpä

Share/Save/Bookmark

Yleistä tietoa

Pakurikääpä (Inonotus Obliquus) on monelle luonnossa viihtyvälle tuttu näky. Pakurikääpä muodostaa pääasiassa koivujen, mutta myös muiden lehtipuiden rungoille hiilenmustan rosoisen pahkuran. Sen rohdoskäytön juuret löytyvät idästä. Venäjällä ja Itä-Euroopassa pakurista on jo vuosisatoja valmistettu parantavaa juomaa ja käytetty ulkoisesti ihovaivoihin. Suomessa pakuriteetä juotiin pula-aikana kahvin ja teen asemasta “tikkateenä”. Viime vuosikymmenien aikana tutkimukset ovat osoittaneet, että pakurikääpä sisältää suuren määrän antioksidantteja ja muita hyvinvointia edistäviä ainesosia. Pakurista on tullut uudelleen suosittu terveystee ja monipuolisesti immuunipuolustusta vahvistava rohdos.

Pakurikääpä on melko yleinen koivun lahottajasieni. Musta, hiilimäinen pakuri ei ole varsinaisesti itse kääpä, vaan sienen sienirihmaston aiheuttama kasvannainen. Varsinainen pakurikäävän itiöemä muodostuu puun kuoren alle. Pakurikääpä voi kasvaa myös lehtipuiden kuten jalavan, pyökkien, pihlajien, saarnien ja leppien rungoilla. Pakurikääpää esiintyy pääasiassa pohjoisen pallonpuoliskon havumetsävyöhykkeellä. Merkittävimmät esiintymät sijaitsevat Venäjällä, Kanadassa, Yhdysvaltojen ja Aasian pohjois-osissa, Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Pakurikääpää sisältäviä valmisteita on markkinoilla teenä, jauheena ja ravintolisänä. Tavanomaisessa elintarvikekäytössä pakurikääpävalmisteille on haettava markkinointilupa uuselintarvikkeena.

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto valitsi pakurikäävän vuoden 2013 rohdoskasviksi.

Tieteellinen nimi: Inonotus Obliquus

Heimo: Hymenochaetaceae

ruots. chaga, sprängticka

engl. chaga [tsjaa-ga]
Pakurikäävän paloja

Pakurikäävän paloja

Pointti

Pakurin keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, joten sen keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Vaikuttavat aineet

Pakurikääpä sisältää yli 200 ravitsemuksellisesti ja fysiologisesti vaikuttavaa ainetta. Koivussa kasvavassa pakurikäävässä on monia fenoleja, melaniinipigmenttiä, polysakkarideja, kasvisteroleja, betuliinihappoa, betuliinijohdoksia, saponiineja ja B-vitamiineja. Pakurilla on monipuolinen mineraalisisältö. Se sisältää muun muassa kaliumia, magnesiumia, mangaania, kromia, rautaa, piitä ja sinkkiä. Lisäksi pakurikääpä sisältää poikkeuksellisen runsaasti superoksididismutaasia (SOD), joka toimii elimistössä antioksidanttientsyyminä. Rohdos- ja tutkimuskäytössä on käytetty koivuissa kasvavaa pakurikääpää, koska siinä on eniten terveysvaikutteisia aineita.

Vaikutus ja käyttö

Pakurikäävästä on tehty viimeisen 40 vuoden aikana yli 1.600 tieteellistä tutkimusta. Erityisesti tutkimusta on tehty Venäjällä, mutta myös muun muassa Koreassa, Kiinassa, Japanissa ja myös Suomessa. Suuri osa pakuritutkimuksista on tehty eläimillä ja koeputkessa, eikä laajoja kliinisiä tutkimuksia toistaiseksi ole juuri tehty. Tutkimuksissa käytetään useimmiten pakurin tuplauutosta eli vesi + alkoholi-uuttoa, jolla saadaan vaikuttavat aineet monipuolisimmin talteen. Tutkimustulokset näyttävät tukevan pitkäaikaisia käyttökokemuksia ja tulevaisuudessa toivottavasti saadaan lisää kliinistä tutkimusnäyttöä pakurin monipuolisista rohdosvaikutuksista. Pakurikäävän tutkimuksissa on noussut esille sen korkea antioksidanttien määrä. Sen ORACluku on erittäin korkea (52.452). ORAC (Oxygen Radical Absorbance Capacity)-arvo on yksi tapa mitata ruoka-aineen antioksidanttipitoisuutta. Vertailukohtana esimerkiksi marja-aronian ORAC-luku on 16.062, mustaherukan 7.960 ja metsämustikan 6.552 ja pensasmustikan 2.400. Pakurin fenoliset yhdisteet (mm. melaniini) toimivat antioksidantteina, jotka auttavat erilaisten tulehdusrektioiden alentamisessa ja immuniteetin vahvistamisessa. Lisäksi pakurikäävän runsas superoksididismutaasipitoisuus (SOD) auttaa neutraloimaan ja poistamaan haitallisia vapaita radikaaleja, jotka ovat lukuisten kroonisten tulehdussairauksien taustalla. Nykykäsityksen mukaan riittävä antioksidanttien määrä pitää sairauksissa, stressissä ja rasituksessa syntyneitä vapaita radikaaleja kurissa ja suojaa näin monipuolisesti elimistön soluja.

Pakurikäävällä on useiden satojen jopa tuhansien vuosien käyttöhistoria eri puolilla maapalloa koivun kasvualueella. Pakurikäävän rohdoskäytön historialliset juuret tuntuvat kuitenkin ulottuvan kaikkein vahvimmin Venäjän Siperian alueelle ja Kiinaan, jossa sitä on tehty vahvistavaa juomaa teen tai kahvin tapaan ja hyödynnetty ulkoisesti ihovaivoihin. Siperiasta pakurikäävän käyttö levisi Uralin ja Baltian kautta Eurooppaan ja myös Suomeen. Varsinkin professori Toivo Rautavaara (1905 – 1987) teki pakurikääpää tunnetuksi kertoessaan pakuriteen ja –uutteen käyttöperinteestä. Kansanlääkinnässä pakurikäävän rohdoskäyttö on ollut monipuolinen. Pakuria on käytetty maha- sekä suolistovaivojen hoitoon, vähentämään väsymystä, lisäämään työkykyä, kipuihin, höyryhengitettynä muiden yrttien kanssa hengitystietulehduksiin, tasaamaan verensokeria, adaptogeeninä tukemaan hermostoa ja yleisesti tukemaan syövänhoitoa. Lisäksi pakurikääpää on käytetty ulkoisesti erilaisiin iho-ongelmiin, kuten naarmuihin, haavoihin, ihottumiin ja psoriasikseen. Nykypäivän Japanissa pakuri on saavuttanut suosiota ihon pigmenttivirheiden korjaamiseen ja ihon eheyttämiseen kosmetiikkatuotteissa.

Käytössä huomioitavaa

Pakurikääpä on yleensä hyvin siedetty. Pakurikääpä voi kuitenkin kaikkien kasvien ja sienien tavoin aiheuttaa allergisia reaktioita. Se ei sovi henkilöille, jotka ovat allergisia sienille tai penisiliinille. Lisäksi pakurikääpää ei tule käyttää yhdessä antibioottien ja suonensisäisen glukoosin kanssa. Varovaisuutta tulee noudattaa myös verenohennus- ja insuliinilääkityksen kanssa.