Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rohtosalkoruusu

Share/Save/Bookmark

Yleistä tietoa

Rohtosalkoruusu (Althea officinalis L.), muita käytettyjä nimiä ovat alteanjuuri, lääkemalva sekä rohtosamettihaapa, on ollut muinaisten roomalaisten herkku.

Rohtosalkoruusu kasvaa lähinnä soilla eri puolilla Yhdysvaltoja ja Eurooppaa. Se voi kasvaa metrin pituuteen, varret ja suuret lehdet ovat karvaiset ja samettimaiset. Rohtosalkoruusu kukkii lyhyen aikaa loppukesällä ja siinä on valkeat ja vaaleanpunaiset kukat. Rohtosalkoruususta käytetään lääkintään valkoinen juuri, alteanjuuri.
Rohtosalkoruusu

Rohtosalkoruusu

Pointti

Rohtosalkoruusuteestä valmistettu kääre rauhoittaa suun haavaumia, paiseita, hammastulehduksia sekä palovammoja tehokkaasti.

Vaikuttavat aineet

Juuri sisältää pääasiassa lima-aineita, joiden määrä vaihtelee huomattavasti, mutta 10-20% voisi olla realistinen pitoisuus. Siinä on myös fenolihappoja ja flavonoideja.

Vaikutus ja käyttö

Kokeissa on osoitettu rohtosalkoruusun lima-aineiden lievittävän tulehdusta ja hillitsevän yskää ja kurkkukipua. Toisen tutkimuksen mukaan todistettiin, että kasvilla on antiseptinen eli bakteereita ja muita pieneliöitä tuhoava vaikutus. Näin ollen rohtosalkoruusu lievittää tulehdusta ja soveltuu esim. keuhkoputkentulehduksen hoitoon.

Kasvilääkinnän asiantuntijat suosittelevat rohtosalkoruusua uutteena tai teenä virtsatietulehdukseen sekä kivun hoitoon.

Teetä käytetään ruoansulatuksen tehostamiseen, närästykseen sekä tulehduksellisten suolisairauksien oireistoon.

Rohtosalkoruusutabletit yhdessä inkiväärin kanssa saattavat helpottaa allergiaoireita.

Suun tulehduksiin voidaan käyttää jäähdytettyä yrttiteetä suu- ja kurlausvetenä.

Paiseiden ja aknen hoitoon voidaan käyttää kääreitä, joka on kostutettu yrttiteellä.

Käytössä huomioitavaa

Jos käytössä muita lääkkeitä, on rohtosalkoruusun käytöstä neuvoteltava lääkärin kanssa, sillä se vaikuttaa lääkeaineiden imeytymiseen. Koska rohtosalkoruusu alentaa verensokeria, se voi häiritä diabeetikon insuliinilääkitystä

Lisätietoa

Yrttitarha: http://www.yrttitarha.fi/kanta/rohtosalkoruusu/

Luontoportti: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/salkoruusu

Lähteet

1. Holm Y., Hiltunen R. Lääkkeitä luonnosta, Palmenia kustannus,2003 Tammer-Paino